maanantai 10. huhtikuuta 2017

Mist nää räppärit puhuu? En osaa enää samaistua niihin

Viikonloppu oli vuoristorataa.
Perjantaina olin luvannut lähteä katsomaan jazzia Tallinnan vanhankaupungin linnoihin.
Selkä/käsi treenin sekä tanssitreenit painettua teki enemmän mieli jäädä himaan, mutta koska olen sanojeni mittainen nainen tein pika valmistautumisen ja suuntasin keskustaan.
Lähdettiin yhdessä pablo escobarin kanssa katsomaan gigiä.

Gigi oli sympaattinen ja paikka sitäkin ihanempi!
Mentiin paar veiniin jatkamaan kun lisää ihmisiä lyöttäytyi jengiin.
Jossain vaiheessa päädyttiin Lekkeriin tanssimaan ja mä taisin rakastua niihin biitteihin siellä.
Ilta oli rento, pitkä ja ihana.
Vielä kello viideltä aamuyöllä naurua riitti taksissakin.

Lauantai kävin hierojalla (best!!!!) sekä illalla menin juomaan giniä ja vichyä mun yhden parhaimman kaverin kanssa. Puhuttiin naisista, superdiversitystä ja opetettiin toisillemme viroa sekä suomea.

Sunnuntaina oli kisatreenit, joihin koreografi toi redbullia.
Siinä vaiheessa alkoi vähän jalat tutista, vaikka oon sellainen nyt mennään eikä meinata muidu, niin kun redbullit lyödään pöytään tiedän et nyt oikeesti mennään eikä meinata.
Vähän hankalaa uskoa että tasan viikon päästä tämä kisakausi on luultavammin ohi.
kääääääk.



// Weekend was pure rollacoaster. On Friday I promised to see one jazz gig in Tallinn's old town. After gym and dance trains I felt like putting wool socks on and staying home, but still found myself on castle listening jazz with Pablo Escobar :-D The night was relaxing, fun and chill.

The gig was awesome and the old castle even more lovely. After listening music we headed ourselves to Paar Veini to continue our night, where people joined with us. Somewhere along the cool beats we changed the place to lekker and fell in love those beats. We danced and laugh till 5 in the morning.

On Saturday I went to have massage (best!!!) and in the evening I went and had one gin+sparkling water with my best friend. We spoke about ladies and taught each other Finnish and English.

On Sunday I had my competition trains, and our choreographer brought us redbulls. That is how you know shit is about to get real. It hard to believe after this week this competition period will be over. 
kääääk!

                                                     INSTAGRAM // YOUTUBE // LOOKBOOK // PERISCOPE// TWITTER // ASK