tiistai 14. helmikuuta 2017

Starting from zero got nothing to lose maybe we'll make something, me, myself I got nothing to prove


Hei! Hyvää ystävänpäivää maailman parhaat hunajakilpparit!
Talsu on viime päivät suorastaan loistanut. Täällä on ollut ilma, jota mä kutsun täydelliseksi.
Eilen duunien ja koulujuttujen lisäksi kerkesin illalla rientää kisatreeneihin.
Meidän uusi koreograifa on ihan tulessa! Mä tykkään siitä niin paljon, enkä malta oottaa, että saatte nähdän sen. Treenien jälkeen kävin hakemassa vielä mun lemppari kanasalaatin ja painelin himaan jatkamaan yliopisto juttuja. 

Mulle iski niinkuin salama kirkkaalta taivaalta eilen, miksi mulle on niin vaikeeta joskus painaa mieleen uusia popjazz koreografioita. Koska mun tausta on niin vahvasti nykytanssissa, jossa mä olen oppinut sen, että jokaisella liikkeellä on johdonmukainen jatko, toisin kun popjazzissa. Sen sijaan, että olisin vastaanottavainen täysin uusille liikeradoille ja oppisin kerralla mihin laittaa käden milloinkin, mulla on yhtäkkiä mun päässä nää kaikki ennaltaolevat liikeradat sekoittaa. Sen sijaan, että mulla olis yksi vaihtoehto minne laitta esimerkiksi kädet seuraavassa liikkessä, mun päällä on yhtäkkiä nämä 17489 eri variaatiota siitä jo. Sen takia mulle on erityisen tärkeetä ymmärtää, miksi juuri tähän tulee laittaa kädet, eikä kaksi senttiä ylemmäs. 

Salillakin kaikki on kulkenut. Mulla on nyt viikon ollut todella sellainen hyvä tekemisen maku tässä hommassa. Musta tuntuu että oon taas tipahtanut mun omaan "mulliin", niinku mun rakas kolleega sanoisi :D Mä oon tosi iloinen siihen miltä mun kroppa näyttää ja tuntuu tällä hetkellä. Katsoin vanhoja kuvia, ja tajusin, että mulla on sellainen kroppa mistä tätä hommaa aloittaessa toivon saavuttavani. Mutta, mikä tärkeämpää, salilla käyminen on tuonut mulle sellaisen kehityksen sisäisesti, mistä en osannut edes haaveilla. Love yourself! <3

Uus vlogi tällä viikolla!

HAPPY VALENTINE'S DAY my dear internet friends!
Tallinn has been shining lately. Here has been so good weather. In addition to yesterday's work and university things, I got time to go to the competition trains. And our choreography is lit! I like it so very much. After the trains I went to buy my favourite salad and came back to my university things. 

I understood yesterday why it is so damn hard sometimes for me to learn new choreographies. Because my background is on contemporary dance, where every movement has very logical way to continue. Now where popjazz aim is to more look beautiful, every movement has its own place, to look rad. So when I learning something new - when you compare me to for example beginner - she learns in the first hand how to do things beautifully, and where to put hands to look natural. Me on the other hand, has this already existing scheme on my head, all this 10 000 variation where the hand could go :D And that is why it is extremely important for me why I do things, the way I do it. 

At the gym everything has been going good as well. Past week I have been feeling very good and motivated. I feel like I have fall again this good path of motivating myself. I am very happy how my body has recently turned out to be. I was watching all old pictures and I understood I have the body which I have been wanted since I started. But more importantly, I have the mind I was aiming to have. Please remember to love yourself!

New vlog on this week!


                                        INSTAGRAM // YOUTUBE // LOOKBOOK // PERISCOPE// TWITTER // ASK