torstai 13. lokakuuta 2016

Hampaidenvalkaisu Tallinnassa







ennen/ jälkeen. Kuvia ei ole käsitelty lainkaan. 

Mun aamu alkoi tänään jännittävästi! Menin nimittäin hammaslääkäriin täällä Tallinnassa. Omaan tyyliini olin etu ajassa ja siinä omaa vuoroa odotellessa juttelimme vastaanotto naisen kanssa, kuinka hammaslääkäri kulttuuri on erilainen täällä kun Suomessa. Mä olen tottunut käymään kunnallisella lääkärillä lapsena, ja se eroaa esimerkiksi tästä klinikasta aika paljon. Vastaanotto nainen kertoi myös, että todella moni tulee Suomesta Tallinnaan hammaslääkäriin, juurikin sen takia että koko atmosfääri on ihan erilainen.

Mulla oli kuitenkin tänään aika zoom hampaiden valkaisuun, ja nyt mulla on kunnon hollywood smile. Mä olen todella pitkään halunnut käydä oikean hammaslääkärin hampaiden valkaisussa, ja pakko sanoa, että kannatti. Mulla ei ole koskaan ollut näin valkoiset hampaat. Nyt kelpaa hymyillä lavalla :)
Jos vielä tulee päivä, etten asu Tallinnassa, aion kyllä silti tulla tänne hampilääkäriin, vaikka sitten sieltä pohjoisesta asti :D

Itse valkaisuprosessi oli nopea, ja turvallinen. Mukava Ülle kertoi koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu, ja miksi jotain tehdään. Mä taisin ottaa tuolissa nokoset, snapchattailla ja selata mun instagramin läpi sillä välin kun luukalusto vaaleni :D Lisää Citymedistä, sijainnista (joka on tosi hyvällä paikalla jos olet käymässä vain tallinnassa) hinnoista ja palveluista löydät täältä. Kiitos paljon kauniista hymystä Citymed!

//My morning started today in so exciting  way! I went to a dentist here in Tallinn.
 As my usual style, I was a bit earlier and I got a  chance to exchange a few words with an administrator, how there is so big differences about dentists here and in Finland. In Finland, most of our public dentists are hospital like buildings. This is also, why so many Finnish people like to come to Estonia and made their tooth done, cause the experience is so much more comfortable here. 


However, I had time today to white my teeth with zoom procedure. And I can not be happier! I have tried different methods, but on this time, they are whiter than ever before and I am super happy. Now I can smile on the stage yeyy! I was thinking about myself, if there will be a day when I don't live in Tallinn I will still come here to fix my teeth :D

The procedure was safety and quick. Nice Ülle dentist told me all the time what was going on. Meanwhile, I think I took a nap, snapchatted, and scrolled down with my instagram.  I am super happy with the outcome. If you want know more about Citymed clinic, you can press here. Thank you so much Citymed!