perjantai 23. syyskuuta 2016

BE HUMBLE & STAY KIND



On jo myöhä ja pitäis olla ihan unten mailla, mutta halusin tulla nopeasti sanomaan moikat, koska elämä kohtelee hyvin.
Elämä aina vaan jaksaa yllättää. Viimeksi lupasin kertoa uutisia Joulukuussa, nyt lupaan että jänniä juttuja tapahtuu jo Lokakuussa. Älkää kysykö vielä lisää, en voi kertoa, mutta pian kerron.

Tämä viikko on ollut paras sitten jeesuksen syntymän.
Mulla on energiaa riittänyt niinkuin pienessä kylässä, en ole yhtenäkään päivänä lyönyt yli tai ali makrojen. Kiloja on karissut, senttejä lähtenyt. Olen tehnyt TODELLA kovasti duunia, sekä tulevia koulu juttuja pois alta, koska loppu vuodesta kiirettä riittää.
Mutta mikä tärkeintä, olen ollut onnellinen.
Tällä viikolla en ole antanut armoa itselleni, mutten ole myöskään sitä tarvinut.
Sen lisäksi olen bondaillut tosi mukavien tyyppien kanssa.
On hassua joskus tavata ihminen joka kun avaa suunsa puhuisi aivan niinkuin sinun suullasi.

Olen myös istunut sporassa ja katsonut vaihtuvia maisemia lempi musiikkia kuunnellen.
Olen palannut takaisin sellaisiin perus juttuihin kun esimerkiksi kiitollisuuteen siitä mitä on, ja osoittamaan sitä.
Mä olen jo pitemmän aikaa tajunnut, että nöyryys on avain kaikkeen.
Kun se unohtuu kaikki alkaa menemään päin helkkaria.

Mä olen ollut taas kyllä niin elementissäni, kun kiirettä riittää.
Kiireen elämän keskellä ei ole aikaa täyttää surupussia turhilla asioilla.
Sen sijaa, sitä alkaa arvostaa pieniä kultaisia hetkiä; lounasta gymin pukuhuoneessa, kun aikaa saa olla vaan omille ajatuksille, sitä lempi biisiä sporassa, ja ystävän helisevää naurua.
Sitä kun joku sanoo yliopistolla kauniiksi.
Tai sitä kun jaksat vetää extra kierroksen cardiota vaan koska elämä.
Se tuntuu hyvältä.

// I am so excited. I have important news for you, and I absolutely can not to wait to be able to share them with you guys. Now, I just can say, that life is full of surprises and it continues to amaze me time after time. This week has been m a g i c a l. I have been humble, worked hard, and it has made me incredibly happy. I have been so energetic and full me, that it has been a long time since this happened. I have been sitting on a tramm and watched landscape to change as I have listened my favourite song. I have stayed on my macros, lost kilos and centimeters and I feel great.
This what happiness must feel like. I have been feeling myself mostly, cause I am back to my busy life. When I am busy I do not have time to think yadda yadda things, but instead I again remember to appreciate small things such as eating your lunch in Gym's lockery room without a huge rush, that favourite song on tramm, your friend's beautiful laughter, or somebody tells that you are beautiful at the university. 


                                                      INSTAGRAM // YOUTUBE // LOOKBOOK // PERISCOPE// TWITTER // ASK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti