tiistai 2. elokuuta 2016

We can dance In desire or we can burn in love tonigh









                                                           
                                                            NUGETIT!
                                                          Mikäs meno?

RIga oli Ihana.
Se oli sellainen kuin viime vuonnakin, lämmin, ihana ja siellä asui onnellisuus.
Riga on sellainen kaupunki täynnä magiikkaa, ja hyvää viiniä.
minä ennen Riikan matkaa
Ja ennen kaikkea sillä on parantava voima.
Joka kerta kun olen matkustanut sinne olen ollut sellainen ihmisraunio ja sieltä palatessani kaikki asiat ovat olleet jo paljon enemmän järjestyksessä pään sisässä.
Ajatuksilla ei rigassa ollut kokouksia, enkä katsonut kelloakaan kertaakaan. 
Illalla Australialainen markkinointipäällikkö luki mun kädestä mun elämästä, ja sen jälkeen taksi vei meidät klubille, joka oli täynnä öljysheikkejä, kultaisia hippuja tanssilattialla sekä asiakaspalvelua isolla P:eellä.

Löysin Rigasta housut joita olen etsinyt yhtään liiottelematta yli kaksi vuotta, uin uima-altaassa, istuin höyrysaunassa, kilistelin valkoviini laseja mexicolaisen musiikin tahtiin.
Ennen kaikkea olin niin elossa, ja onnellinen.

Nyt olen takaisin Tallinnassa, ja mulla on juuri proteiini pannukakut tulilla.
Tulin juuri treenaamasta ja seuraavaksi laitan töpinäksi ja siivoan kämpän, ja katson teeveetä. Sitten ehkä menen piritan rantaan, tai keskustaan.

Tällä hetkellä mun treeni suunnitelma on hieman laskea painoja, koska musta tuntuu, että mä olen saanut kerättyä lihasta tässä ihan mukavasti.
Mulle on vaan vähän haasteellista treenata sellasta mukavaa treeniä, koska tykkään puskea ihan hiki hatussa. No joka tapauksessa, lasken vähän painoja, otan muutaman hiit treenin mukaan (killer) ja aloitan uusillä makroilla.
Toisin sanoen paluu ruotuun on tapahtunut, mutta mitä valkoviiniin tulee, siitä en halua luopua. Kerranhan me vaan täällä eletään :-) 

Niinkun varmaan tekstistä paistaa, menee paremmin.
Helvetti on ainakin toistaiseksi kukistettu (Mä tiedän, että se tulee takaisin jossain vaiheessa mut joka tapauksessa)
Minähän tiesin tämän. 

Cheers!
pus.

//My dear internet friends, what's up! Riga was beautiful. It was hot, healing and full of beautiful strangers. The wine was cheap and I was so happy. Now I am back to Tallinn however, and feeling much better currently with the hormonal inbalance. I just got home from the gym, I did a killer HIIT training, and now I am about to eat protein pancakes.
I love you, I hope all is good for you. Bye!
Guez whoz bäk! FEELS SO GOOD TO BE BACK WHERE IS THE CRADLE OF HAPPINESS. Literally my face after watching the infiltrator  I would have to excuse my French, but as I am a decent human being I don't use one. BUT amazed af a huge applause to Brad Furman.
Mutta siiiiiis meidän sheikki viikonloppu alkaa vetelee viimisiä & ei voi taas muuta sanoo kun Riga näytti taas niin paljon (a.k.a parhaat puolet), kädestä ennustamiseen ja kultahippuihin tanssilattialla sekä loputtomaan onnellisuuteen. Cheers for that & we will be back 
 — watchingThe Infiltrator at Omas Briljanta istaba.
                                                               INSTAGRAM // YOUTUBE // LOOKBOOK // PERISCOPE// TWITTER // ASK