maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tallinnaan!? TALLINNAAN!

Ihan ekana ennenkun mennään asiaan on yks iso juttu minkä haluan jakaa teidän kanssa! Nyt for serious, kiitos teille kaikille jotka ootte antanut positiivista palautetta ja kannustanu tähän. En olis uskonu, että oikeesti tätä lukee muutkin kun mun läheisimmät ystävät. On ihana kuulla, että diggailette tästä! Kiitos, ottee tehny monta mun päivää! <3





Noni, kuitenkin. Halusin kirjottaa tästä aiheesta, koska uskon, että moni nuori on ihan hukassa ammatinvalinnan kanssa. Niin mäkin olin, ja voin sanoo, että ei mun koskaan pitänyt yliopistoon tulla. Saatika kauppikseen. Ja sitten vielä englanniksi NO WAY NOT GONNA HAPPEND!

However,  Miten mä oon pärjänny täällä?

Aluks kun tulin tänne ja etenki kauppikseen ja olin ihan kujalla. Kun sain sen hyväksymis kirjeen ylipistoon, en oikeesti ottanu sitä tosissaan. "Tässä nyt on varmana joku virhe" ja laitoin sähköpostin kiinni, enkä ees oikeen osannut olla siitä onnellinen. Juttelin perheen kans ja lyötiin päät yhteen, että kyllä se nyt taitaa olla nyt tai ei koskaan! Viikossa siis sitten hankittiin kämppä ja muutettin tänne. Ensimmäinen viikko oli aika rankka. Oli jännää kun ei yhtään tiennyt ketkä oli suomalaisia. Sitte ranskan tunnilla näin, että kaunis tyttö mun vierestä veti sen laukusta marimekon penaalin esiin ja kuiskasin "Ootko säkin suomesta?" Siinä se oli ja niin löyty mun ihana salleri!<3


En tienny yhtään mihin olin menossa. Monet mun lähipiirissä oli hakenu kauppikseen ja mä aina aattelin että hitto mitä hommaa, maailman tylsintä. No ekat luennot koitti ja mä olin NIIIIIIN KUJALLA. Musta tuntu niinku oisin ollu fish out of water, ja sen lisäks musta tuntu etten todellakaan ois ansainnu tätä opiskelupaikkaa. Tuntu, että jokainen oli hakenut suomessa kauppikseen (kauppakorkeaan, ei merkonomilinjalle hyvät kokkolalaiset :-D) ja oli tosi onnellisia että oli päässy ebsiin. Kaikki oli lukenut ekonomiaa aiemmin. Mitä hitto on ekonomia? oli mun päälimmäinen kysymys.  Mä vaan tulin mun tanssijamaailmasta tähän, keskelle kaikkia jolla oli selvä visio tulevasta elämästä ja suunnitelmista. Minä, taiteilijahörhö niin kaukana tästä kaikesta.

Muistan meidän jenkkiopettajan luennoilla kun olin niin kujalla. Katoin vaan mun lukujärjestystä, kuuntelin niitä luentoja, enkä ymmärtäny mitään. Sanoja "I" and "Homework" olin kuullu aikasemmin, mutta siihen se jäikin. Ja sitten se psykologia. Se oli sama kun olis ollut hepreankurssilla, koska en ymmärtänyt siitäkään mitään. Huomioon ottaen että luin lukiossa kaikki kurssit psykee mitä oli tarjolla.. Jouduin vähän väliä kysyä joltakin, mitä tää tarkottaa ja mitä pitää tehä. Vaikka hoin koko ajan, että kyllä tää tästä, en ite uskonut siihen lainkaan. Suuri ongelma myös aluksi oli se tehdäkkö muistiinpanot enkuks vai suomeks. Siinä vasta pulma :D!


Sitten tuli ne psykologian esitelmät. Herranjestas, pahin painajainen. Ensimmäinen psykologian esitelmä, luin suoraan paperista ääni väristen a4 tekstiä, mitä en edes ite ymmärtänyt. Kirjoitin koko lapun niin kuin englanniksi piti lausua tyyliin: AI ÄM TARA NAU AIM GOING TU TAAALK ABOUT. Ollaan siitä aika paljon tultu eteenpäin...

Uskoin mä sitä tai en, pikkuhiljaa niinku salakavalasti mä rupesin tajuamaan englantia, ja sitten se olikin menoa. Mua rupes kiinnostaan kaikki aineet, kun tajusin mihin kaikkeen me voidaan mennä töihin, ja kuinka hyvä koulu tää on. Monien monien esiintymisien jälkeen mä uskalsin esiintyä, ja nykyään mä tykkäänkin siitä.

In the end.What turnout? Mitä tää koulu on sitten tehnyt mulle? Mä jouduin mun mukavuusalueen ulkopuolelle ja se kasvatti mua ihmisenä. Oon myös oppinu, kuinka voi olla vahva, olematta kova. Opin myös, ettei mun tarvi sietää kaikkea, vastailla ihmisten kysymyksiin, hymyillä ja olla sanomatta mitään vastaan. Ja viimeisetkin naiviudet ja ajatusmaailman valloittamsiesta tanssilla on karissut pois. Oon myös oppinut, että olemassa on myös kilttejä ihmisiä. Pääsy kokkolasta pois antoi perspektiiviä asioihin. Totta se on, uskokaa! elämää on myös sen ulkopuolella!  Ja nää ihmiset täällä, on hurjan kansainvälisiä ja ihania persoonia. Mä oon onnellinen, että tulin tänne.

Nykyään kirjoitan kaikki muistiinpanot enkuks, ja tekstien kirjoittaminenkin tuntuu paljon luontevammalta niin.

Ja tää ei ole katkeran puhetta, niinkuin voisi luulla. Se, että jos vielä haluaisin tulla tanssinopettajaksi, olisin hakenut tänä vuonna niihin hommiin. Mutta seriously, haluanko kulkea euro kukkarossa polvet ruvella, ympäri maailmaa? Ei se taida olla mun juttu, vaikka tanssiminen tulee koko elämän mun sydämessä ja elämässä pysymään harrastuksena.


Joten mikä on conclusion? Se, että joskus pitää vaan tarttua tilaisuuksiin, vaikka ei tiedä tai ole varma niistä. Tallinna pelasti mut mun pimeältä puolelta ja etenkin itseltäni. Tunnen olevani taas oma itseni. Se tyttö joka olin viime vuonna, en ollut minä. Kyllä elämä kantaa. Ja jos ei, pääset aina takaisin. Parhaimmassa tapauksessa voi käydä niinkuin mulle, ja tulla onnelliseksi.