perjantai 27. helmikuuta 2015

If you can't get rid of the skeleton in your closet, you'd best teach it to dance.



Näitä tanssiproggiksia on alkanut tulemaan niinkuin sieniä sateella. 
Ja minä uin onnessa. 
Oon hypännyt viime viikot tanssituntien, koreografioiden ja venyttelyiden, salilla oleilujen välillä ja elämä maistuu hyvältä.
Siinä somassa olen yrittänyt tehdä oman markkinointialan hommia ja kirjoittaa kandia.
Siinä missä tanssijutut maistuu jogurttipäällysteisiltä kookospalloilta suussa, kaikki yliopistoon liittyvä maistuu noh, maksalaatikolta nötkötin kera (en ole koskaan maistanut nötköttiä, mutta uskon, että se ei ole herkkua)

Vaikka ammattikorkeeta en oo tanssinopettajaks käyny vaan valitsin kansainväliset kauppatieteet sen sijaan, ei oo varmaan kohtuuta sanoa, että jonkunlaista tietotaitoa on päässyt kertymään. Sitä osaa aika hyvin ennakoida ihmisten odotukset kun joku haluaa esiintymään, tai että joskus tanssilaji voi tarkoittaa ihan maantieteellisellä alueella tai sellaisella joka tanssista ei ymmärrä niin ihan eriä asiaa. Se helpottaa omankin duunin määrää kun osaa ennakoida tällaiset asiat koska ne on niin monet vuodet koluttu läpi. Koska mikään ei ole ärsyttävämpää kun säätäminen tanssikuvioissa. Onneksi itse ei ole tarvinut olla sellaista osana hetkeen.

Kun mä tanssin mä tunnen olevani paras versio minusta.
Ei ole verrattavaa tunnetta siihen, kun jotain koreografiaa voi tanssia liikemuistista niin, että saa vaan antaa palaa.
Silloin tunnen eniten olevani juuri se paras versio itsestäni.
Ja himpksatti se tuntuu hyvältä.

Kun jokin asia on hirvittävän tärkeä ja rakas siihen liittyy myös toinen puoli.
Se on ihan älyttömän räjähdysherkkä aihe alue. Ja nyt ei tietenkään puhuta kritiikistä, josta kehitytään. Sehän on elämänlähde. Sen sijaan jos joku tulee sekoilemaan mun osa-alueille on koko ihmiskunnan olemassa olo vaarassa.
Jos koulussa kaikki ei mene putkeen se on totally fine,
mutta jos tanssimaailmassa joku mättää se vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin.
_kaikkiin_
Tanssiminen ei merkitse mulle pelkkää harrastusta vaan se on todellakin elämäntapa.

Tässä mielessä on helppo tulla toimeen toisten tanssinopettajien kanssa. Joskus on vaikea selittää sellaiselle ihmiselle joka ei ole koskaan ollut osana tiimiä, mitä tarkoittaa olla vastuussa yhdestä, kahdesta, seitsämästä tai parhaimmillaan 24 tytöstä itsesi lisäksi. Että pääsee haluttuun tulokseen se vaatii paineen sietokyvyn ja stressin hallinnan lisäksi jäätäävää ihmisyyttä. I salute you sisters and brothers!

Niinkuin joskus kirjoitin aikaisemmin, oon löytänyt jotenkin sellaisen tilan minne sovin tosi hyvin joukkoon täällä tallinnassa.
Kun tulin sieltä viime meetingistä, en voinut kun hymyillä niin, että tuntuu korvissa asti.
Se tuntuu aina yhtä häkeltävältä kun joku arvostaa sitä, mitä teen koko sydämestäni.
Ensimmäinen kommentti oli, että ihan turha kainostella siinä, näin kyllä videon, että osaat tanssia!En voinut uskoa, että on sama tyttö kyseessä minkä näin.

Niinhän se on, että meillä kaikilla on omat personaamme.
On työ, koti, äiti, sisko, koulu ja vapaa-aika persoonia.
Minun tanssija/koreografi/tanssinopettaja persoona on se vahvin niistä.

Kun laittaa sielun ja sydämen yhteen aiheeseen niin kovin, ei välttämättä jaksa aina markkinoinnin ryhmätöiden esittelyissä loistaa. 
Joskus tekisi mieli kysyä, että voisinko esittää omani vaikka nykytanssi soolona niin ei tarvisi kertoa tästä tuotteen markkinointimenetelmästä kohderyhmälle enempää?

Kun tein suomessa koreografioita ja ohjasin sitä jotenkin oli vaikea laittaa oikeisiin sfääreihin.
Kyllähän se hyvältä tuntui kun katsojat tuli näytöksien jälkeen kehumaan, tai tytöt pääsivät jatkoon kisoissa tai saivat mitaleita.
Mutta eniten tuntuu sydämessä kuitenkin se, kun nään että tytöt oppivat ja oivaltavat jotain uutta tanssista. 
Se tuntuu sydämessä enemmän kun yksikään metallinen pokaali tai mitali.
Se tuntuu sydämessä niin, että varpaisiin sattuu.

En kuitenkaan voi kuvailla kuinka hyvältä se tuntuu, kun täällä ihmiset arvostaa ja on kiinnostuneita siitä mitä teen. Mun silmät ei ole ainoat jotka sädehtii kun multa kysystään mikä on mun lempparitanssilaji ja kun saan vastata että se, kun saan laittaa kaikista diipintä settiä kehiin.
Ne ovat sellaisia pieniä mun tekemiä taiteenpalasia, elämästä.

 Ensimmäisenä vuotena en kamalasti kertonut mun tanssijatausta sen enempää kun mistään muustakaan itsessäni, mutta lähi aikoina on teitä jos toisia vienyt yhä vahvemmin sen luo.
Ja minä olen kiitollinen.
Koska niinkuin kerran eräs viisas nainen sanoi, jos ei tanssi, saattaa unotaa olevansa olemassa.

//There are so many dancing project present in my life at the moment. And I am more happy than ever. Last weeks have flown by all the choreography, dancing, gym, stretching things that there are no other option but smile. At the same time, I have also done some my own career's marketing job, and some university stuff too.

As I do not have degree in dance teaching I guess I can still say that I know something about this career area due to my long experience in dancing and teaching.

When I dance, I feel like the very best version of myself. 
There are not enough words to describe how awesome the feeling is when your muscles already know the choreography and you just have to dance and go with the flow.
I feel so myself.
The best version of myself
and God it feels good. 

But there is also a shady side in that. 
When something means world to you,
 like dancing does to me it is extra sensitive area.
 And I am not talking about critic that I get, it is ofcourse vital in order to improve your skills so it is great. 
When something goes in a bad way in university I don't mind. 
When something is wrong in my dancing things or body  it affects every single life area I have. 
It is not just a hobby to me, it is a way of life and in that sense it is super flammable.

In this sense it is very easy to get along with other dance teachers. Sometimes I found hard to explain for someone who have never been part of any bigger team as long term how does it feel to be accountable one, two, seven, or in best case 24 other people. To make it successfully, it does not only demand huge stress handling skills but also great humanity. I salute and think you are all great who do that.

As I wrote earlier, I have found here to place to fit in.
It feel so good when someone comes and gives compliments to you about something you have put your heart and soul in. 
There have been several people telling me that they may not recognize the girl who is dancing as the same person I am when I am not at the stage or choreographing.

As we all know, we all have our personalities.
Work, mom, sister, leisure personalities.


And then there is mine, dancer/choreographer/teacher personality, and it definitely is the strongest one. It is so strong that sometimes when you have already put your heart and soul in dancing and you supposed to give a presentation in university about how to do proper marketing about your product to your customer segment, well it is not always great moment,  you are not able to shine. 
Sometimes, I am willing to say (so badly) that please, can I just dance my part of this presentation, for example contemporary arts.

When I did choreographies in Finland it was had to put to the right measurement frames.
Ofcourse it felt so good, when audience came and said compliments after shows, or my choreography and girls went to the next round in Finnish champions competition, or won metals or anything. 
But the most rewarding experience, is to see how dancer's learn and grow. 
It is something you can not measure by medals nor awards.
It is measured by heart.

But there is something even more. Here in Tallinn, I can not even describe how good it feels when someone compliments the choreography that I have put my soul and heart in. And I am not the only one whom eyes are shining when somebody asks from me what is my favourite dancing style, and I answer that contemporary ofcourse, cause there I can put everything from my life to it and create something with my soul and emotions.
a short piece of art from my life.

First year here in Tallinn I didn't speak about my background that much. But now more and more every paths take me to dancing and choreographing and GOD it feels good.
Because after all, as some intelligent lady ones said 
"If you do not dance, you may forget that you are alive "

INSTAGRAM // LOOKBOOK      

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

The dance can reveal everything mysterious that is hidden in music, and it has the additional merit of being human and palpable. Dancing is poetry with arms and legs.










 jaaaaa lopuks tottakai piti laittaa pelleilyks.. mä tuun niin taittaan nilkkani vielä kun treenit pitkät kävelen noilla jazztossujen kärjillä niinku kärkitossuilla.. :-D //I do this so much, walk the top of my jazzshoes as they were pointeshoes I am seriously going to hurt myself one day.. :D






Niinkuin lupasin eilen instagramissa, tässä oli näitä uusia tanssikuvia vähän. Eiliset tanssitreenit oli täynnä vaaleanpunaisia ilmapalloja ja ruusuja, kun haluttiin porukalla muistaa meidän koreografia.
Oltiin suunniteltu pitkin tanssituntia tehtäviä muunlaisia yllätyksiä, ja teki niin onnelliseksi nähdä kun toinen on onnensa kukkuroilla. Siitä tulee aina itsellekkin niin hyvä mieli
<3
Eilen otin myös uuden maailmanennätys ajan neljä kertaa super pyöräilyssä tanssisalille ja takaisin
koska unohdin mun treenikengät sinne.
Viimeinen ihminen salilta lähti juuri kun olin tullut kotiin ilman kenkiä, ja kerkesin hälsata jos viittisi jättää ne salin ulkopuolelle koska tarvitsen niitä heti aamusta.
Päätin sitten live on the edge oikeen toden teolla ja mennä noutamaan (ehkä hyvällä säkällä) tiellä olevia kenkiä viron keskustasta.
Siellähän ne rakkaat odottivat!!
En oo koskaan elämässäni pyöräillyt niin lujaa.
Ranskan ympäriajo on mun seuraava etappi tällä pyöräilijä uralla.
Tänään mä kävin salilla, tein tortilloita ja oon lähdössä tässä piakkoin luennolle. Illalla meen joko leffaan tai tanssimaan en ole vielä ihan varma. Ja huomenna mulla onkin tapaaminen iltapäivästä koskien yhtä koreografia työtä.
Niin jooo ja äää!
Tallinna kylpee tänään auringossa!
Pusuja !!!

//As I promised yesterday, I uploaded these pictures from the miniphotoshoot. Yesterday's dancing trains were full of love, pink, balloons and roses as we wanted to remember our dear choreographer as her birthday. After trains when I arrived home I realized that I have left my shoes in studio but gladly I got somebody to leave my shoes outside the studio's outdoor. Live on the edge, I mean, riding like a superwoman I hurried to get them back before anyone had chance to stole them. And I got them! Today I have been at gym and next I am about to go to the lecture in university and later on I will maybe go dancing or watch a movie. Tomorrow I will have a meeting regarding to one choreographer job.
Oh and yes Tallinn is bathing in the sun today
KISSES!

                                             INSTAGRAM // LOOKBOOK                                   

Battling bad science



Viime kokkola visitillä kesksuteltiin äidin kanssa mediakriittisyydestä ja siitä miten esimerkiksi terveysuositukset vaihtelee tosi radikaalisti. Kuuntelin tän ted talkin tänään aamulla ja mun mielestä tää on ihan super tärkee ja ajankohtanen.
En löytäny suomee tekstityksistä, mutta ruotsi löyty jos yhtään helpottaa
Enjoy!

//I think this is super relevant.
ENjoy!

tiistai 24. helmikuuta 2015

What turns you on? You can have all that

pic from here

Yleensä jos oon tosi kiinnostunut jostain ihmisestä, mun ensimmäisiin kysymyksiin kuuluu minkälaista musiikkia sun stereoissa soi.
Usein se on vaan niin, että jos stereoissa soi cheekki 24/7 ei välttämättä mulla ja tällä elämänkumppani kandidaatilla ole tulevaisuutta.
Eihän se ehdotonta ole, mutta jotenkin sitä on huomannut, että musiikki määrittelee ihmistä toden teolla.

Nyt kun päivät kuluu kandia kirjoittaessa, ja mun gradun aihe on todella sidoksissa musiikkiin ja musiikin kaupallisuuteen ja taiteellisuuden eroihin on se aihe puhuttanut mua toden teolla.
Oon pohtinut nuoresta tytöstä asti mikä tekee jostakin artistista niin kaupallisen ja toisesta niin älyttömän urbaaniin ja coolin.
Miksi niiden pitää sotia niin kovasti toisiaan vastaan.

Mut tunnetaan ex-posthardcore typynä ja nykyisenä indierockin ja Johnny Cashin rakastajana.
No arvatkaapas mitä

I HAVE CONFESSION TO MAKE

Oon myös ennen kunnon postHC aikoja ollut kunnon fanityttö.
Näin kova:





Voi herranjumala
Siinä oli kuulkaas fanipaidat pällä ja huoneen seinät vuorattu postareilla.
Mun suurin unelma oli mennä Bill Kaulitzin kanssa naimisiin.
jepjep,
vois ehkä sanoa, että kyyyyyyyllähän ne elämän prioriteetit on vähän vaihtunut.
Oltiin menossa kattomaankin tokio hotelia, mutta se keikka valitetavasti peruuntu Billin sairastuessa (tai niin pr kerrottiin)
Sillon rippikoulu aikoina mä taistelin kunnon tuulimyllyjä vastaan.
Pojat kiusas (hyvässä mielessä tietenkin) kuinka Bill näyttää tytöltä ja musiikki on paskaa.
Minä nuorena rebellenä tottakai puolustin henkeen ja vereen.

CONFESSION NUMERO 2
sitten myöhemmin siitä fanituksesta ei tullut kovin huudeltua, ehkä se oli sellanen henkinen kasvaminen ja koko toksuhotsku nolotti.
Oon maailman huonoin fanityttö.
Kunnes kuulin puolisen vuotta sitten, että toksu tulee ja kovaa.
se alkoi ensin viattomasti.
Instagram kuva siellä täällä.
Biisi siellä ja täällä.
Ja voi helvetti mä olen kyllä taas ihan koukussa.
Ainakin tanssimielessä.
On jotenki ihailtavaa kuinka avoimesti ne vaan puhuu autotuneista sun muista tossa niitten thtv sarjassa.
"Laitetaan vaan ihan helvetisti autotunee niinku normaalistikkin"
:-D
en kestä
Mitäs bändejä te ootte fanittanu/fanitatte? :-D
Mitään tunnustuksia?

ootte ihania, pusuja!

//Usually the one of the first questions when I meet a new people that I found interesting is what music do you listen. I think music defines people A LOT. Since I am writing my bachelor thesis at the moment and it is really connected with music industry and it's high advertise value and how it is so controversy with all the art things I have been thinking a lot of things. At the moment I am known as indierock and Johnny Cash girl which both of them I am definitely but I have confession to make. I used to be so big fangirl of Tokio Hotel when I was younger. 15-year-old Tokio Hotel girl, I had my wall full of posters, and I was defending the band from the bottom of my heart how great it is.
Then I started to listen more post-hard core, all the dead by april, bring me the horizon and other bands came to my life and I kinda left TH. Now they are coming slightly back and I am confused.

maanantai 23. helmikuuta 2015

I speak Finnish. What is your superpower?


Mää löydän tän ihan sika hauskana! Mun suurinta hupia enkuissa oli laittaa Alex lausumaan mun suomenkielisiä watsapp viestejä, mun mielestä ei oo mitään hauskempaa kun se.

//Foreigners trying to speak Finnish. It is so hilarious when you are Finnish, dunno how does it sound to you guys

50 SHADES OF EI

photo from instagram
Eilen kävi sellainen insidentti, missä juoksin kilpaa mun ovelle laittamaan turvalukkoa samaan aikaan kun eräs (nätisti sanottuna innokas ihailija) hakkas mun oven takana, koska en vastannut tunnin sisään viestiin.

Siinä sitten kaverin kanssa vaihdettiin vähän viestejä millaista olis elää maailmassa jossa ei tarvisi olla aina avaimet käsillä kun tulee himaan illalla leffasta, tai ei tarvisi kulkea silmät selässä baarista kotiin.
maailma voisi olla valmis.

Kun on täällä virossa asunut kolme vuotta ja tänne tullessa mut peloteltiin niin pahasti, että jännitti mennä kouluun ensimmäisinä päivinä siinä pelossa että mafia kidnappaa, on mulle kehittynyt sen jälkeen sellanen 360 astetta oleva näkökenttä kuta kuinkin 24/7. Se pelottelu näin jälkeen päin oli täysin turhaa ja mä en tiedä minkälaisissa piireissä pelotteleva osapuoli oli liikuttunut vai oliko koko tarina ihan balderdarshia.

 Kuitenkin, kreikassa asumisen jälkeen oli selvää, että piti olla hieman varovaisempi. Esimerkiksi Heinin kanssa kerran nukuttiin ovi sepposen selällään kreikassa, kuljettiin useimmiten öisin yksin himaan töistä (asuttiin tosin ihan lähellä työpaikkaa) ja ikinä ei tullut mitään uhkaava tilannetta.
 Täällä virossa niitä kuitenkin on muutama ollut.

 Kerran kun olin puolelta öin tulossa himaan yksistä kotibileistä, mua yritettiin saada kuorma-auton kyytiin huutelemalla. Auto ajoi väärään suuntaan yksi puolista tietä, mutta ihme ja kumma luovutti risteyksen tullen.
Sillon otin jalat alle ja juoksin himaan.
Huh.
Säikähdyksellä selvittiin.

Tämä ei oo ollu ainoa kerta.
Sitten oli sellainen situationi, että aina kouluu mennessä viime keväänä yhdessä kulmassa
odotti _sama_ auto, joskus auton sisällä oli yksi mies, joskus kaksi, auto oli aina käynnissä ja viittoi tulemaan lähemmäksi autoa.
Kummallakin henkilöllä oli poikkeuksetta aurinkolasit päässä.
Satoi tai paistoi.
Enhän mä voi varma olla mitä ne halusi, mutta eipä se paljon arvailuja jätä.
Tätä jatkui monta kertaa, kunnes viimein pysähdyin vedin kännykän esiin, kuvasin auton, otin rekisterikilven ylös näkyvästi (olin toki tehnyt sen jo useammin, mutta en ehkä niin teatraalisesti)
Ja sen jälkeen autoa ei näkynyt.
Tämä tapahtui siis aina päiväsaikaan.

Täällä virossa on sellainen mentaliteetti, että pidetään vain omista asioista huolen.
Oon oppinut kulkemaan silmät selässä, avaimet kädessä, raiskaushälytin laukussa, koska joku saattaa minä hetkenä hyvänsä tulla ja repiä multa vaatteet päältä väkisin, tai laittaa baarissa mun juomaan jotain.
Aika kauheeltahan se näin "paperilla" näyttää, että en voi edes kuvitella millaista on naisella joka joutuu oikeasti pelkäämään.

En mä sitä koe mitenkään taakaksi, koska siihenhän tämä yhteiskunta meidät on kasvattanu.
Se on sellainen rutiini, jota ei enää edes ajattele.
Joskus en voi olla ajattelematta, että miksei koulussa opeteta, että ei toiseen sukupuoleen voi niin vain mennä ja tarttua, koska ilmeisesti joidenkin yksilöiden kotiopetuksesta tämä puuttuu tyystin.

Useammat naiset tietää miltä tuntuu kun huudellaan kadulla, mitä ikinä nyt huudellaankaan.
Lähi aikoina mua on ruvennut se kyrpimään ihan toden teolla. Mua myös ihmetyttää miksei naiset voi olla ilman yläosattomia samanlailla kun miehet, ja miksi miehien selfieitä katsoessa ei arvostella huonon omantunnon omaavaksi pitsiksi, mutta anna armias kun nainen ottaa sellaisen fit kuvan, siellä ollaan rivissä tuomitsemassa huomionhakuiseksimiksiikinä. Ja mitäs tuleekaan siihen kuinka monta seksikumppania ihmisillä on ja minkälaisia lempinimiä niihin voi liittyä.
Kaksinaismoralismia parhaimmillaan.

Jokainen joka on kehunut 50 shades of Grey leffaa, on mennyt suoraan piilotusosioon mun
facebook listalla.
50 shades of grey ihmetyttää.
Sehän on ihan täysin markkinointikikka, ei mitään muuta.
Himpskatin  hyvä sellainen.
Miksi roolit leffassa ei ole toisin päin?
Tai ajatelkaapas jos se äijä olis joku rikollinen.
KABOM ja niin ainekset C.S.I päätösjaksoon olis taatut.

Mä nykyään tosi harvoin provosoidun mistään.
Viime aikoina tää asia on kuitenkin saanut ajatuksia heräämään, ja musta on tärkeetä ja hienoa nähdä, että sellaisia tumblr ja bloggaaja ihmisiä on jotka tekevät kovaa työtä gender equalityn vuoksi.
Niin paljon mua on vaivannut, että viime viikolla kun olin matkalla kouluun mun ohi ajoi auto, hidasti ja rupes huutelemaan bonjourejamitäties auton kyydistä.
Näytin keskisormea.


//Me speaking about what kind of dangerous situations I have experienced as a woman in Tallinn.
Me speaking about also, how there is still unequal relationship between woman and man and how I do not like 50 shades of Grey movie.


photo from facebook

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

I will tell you my sins and you can shoot me with your knife







"Heilutan jalkoja malttamattomana niin, että ne eivät osu lattiaan. Sinun tukkasi ei olo enää pikimusta eikä siinä ole kultaisia raitoja. Se ei ole edes silmillä. Erotan jotain erinäisiä kotimaisia sanoja mutta keskityn enemmän siihen, että sänky on väärässä paikassa ja huulesi liikkuvat. Kesken lauseen keskeytän ja kommentoin jotain turhanpäiväistä. Sen jälkeen suustani valuu loputtomia sanoja. Ne kai tulevat suoraan sydämestä koska en voi lopettaakkaan. Ne puhuvat ikävästä ja viiden vuoden erosta, siitä kuinka paljon pahaa olen tehnyt ja kuinka hitto vie kaduttaa, mutta nyt en enää, nyt on mennyt kauan jo hyvin ja olen onnellisempi kuin hetkeen ja kuinka joka päivä ja joka ikininen yö, jossain kohtaa, nano sekunniksi ajatukset karkaavat laivojen lailla aavalle merelle, enkä selviä, en tiedä miten kuinka päädyin sinne ilman, enkä halua. Huulesi, ne avautuvat ja minä nostan voluumia koska tuntuu, että se on ainut asia mitä voin kontroloida tässä loputtomassa sanavyöryssä. Pakko saada sanotuksi kaikki ne sydäntä painavat ja hartioita littaavat tiileskivet. Sieltä tulevat viiden vuoden tunnot ja tuskat, anteeksi, ja kuinka tekisin mitä vaan, että kaiken sen takaisin. enkä oikeen ole varma edes haluanko niitä sanoja tulevan, mutta siinäpä ne tulevat minä tarkkailijana. Kun saan lopetettua katsot silmiin ja sanot, että ei se mitään saat anteeksi ja kysyt mennäänkö golfaamaan. Minä vihaan golfaamista, mutta koska olen parempi tyttöystävä kuin silloin nyökkään ja sanon, että hitto mennään golfaamaan"

Sitten herään pääpyörällä omalta tyynyltä.
Voi ihana sunnuntai.
Skypetin.
Söin ihanan aamupalan, siivosin kämpän lattiasta kattoon, ja kävin ostamassa uusia ihan ykkösherkkuja (Jogurtti/valkosuklaa/suklaa kuorrutettuja marjoja ja hedelmiä IHAN PARHAITA, älkää otako pähkinöitä ne on pahoja) ja voi, että niitä oli kiva syödä ja katsoa eestin idolsia.
Ja huomenna taas pääsee salille.
Ihan huippua, vielä kun osaisin päättää menenkö ennen luentoa vai sen jälkeen.
Niijoo ja ihan kamala matkakuume!
rakkautta!

//I saw a dream last night and woke up totally confused in my bed here in Tallinn. Sunday was great. I made breakfast and did some great things. I am totally in love with those treats, berries and fruits covered with delicious chocolate and yogurt yummyy. Don't buy the nut ones, they are not so good but these dried fruits with yogurt and white chocolate are absolute favs when it is time to treat myself, as today while watching Estonian Idols. Also, I am experiencing so heavy travel lust.
Tomorrow some university, bachelor thesis and gym
YEIY <3


INSTAGRAM // LOOKBOOK